Startti kohti yrittäjyyttä koulutus (VERKKOTOTEUTUS)

15.4.2024 - 14.5.2024 Muu koulutuksen aihe Muu opiskelutapa Ilm. viim. 26.3.2024
Kohderyhmänä ovat Lapin työttömät tai työttömyysuhan alaiset henkilöasiakkaat, joilla on alustava idea itsensä työllistämisestä yrittäjänä tai he tekevät parhaillaan liiketoimintasuunnitelmaa.

Nyt teemme suunnitelmista yhdessä totta! Koulutuksen aikana teemme liiketoimintasuunnitelma alusta alkaen tai hiomme jo työn alla olevan suunnitelman valmiiksi. Koulutuksen sisältöjen avulla saat konkreettista tietoa ja toimenpiteitä suunnitelmasi tueksi. Kartoitamme oman osaamisesi ja vahvuutesi toimia yrittäjänä sekä etsimme myös puuttuvia palasia esimerkiksi toisten osaamisen hyödyntämisen kautta.

Lisätiedot
KOULUTUKSEN SISÄLLÖT:
- Palveluiden ja/tai tuotteiden jalostaminen sekä avaaminen asiakkaille
- Asiakkaiden hankinta sekä asiakkuuksien hoitaminen
- Viestintä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden suuntaan
- Suunnitelmallinen markkinointi
- Sosiaalisen median hyödyt yritystoiminnassa
- Tuotteiden ja palveluiden kannattava hinnoittelu ja laskelmat
- Budjetin suunnittelu ja tekeminen
- Pankki- ja vakuutusasiat
- Asiantuntijapalveluiden käyttö, esimerkiksi kirjanpitäjä
- Verkostoituminen omaa yritystoimintaa varten
- Yrityksen perustaminen ja tarvittavat dokumentit
- Konkreettiset askelmerkit yritystoiminnan aloittamiseksi
- Opiskelijan henkilökohtaisen tarpeen mukaan räätälöityjä sisältöjä

Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena. Koulutuspäivät toteutetaan pääsääntöisesti verkko-opetuksena (päiviin kuuluu myös suunnitelman kirjoittamista) ja lisäksi saat käyttöösi oppimisympäristön tehtävät sekä materiaalit. Mahdollisten lähipäivien toteuttaminen suunnitellaan ryhmäkohtaisesti. Sinulla on mahdollisuus saada myös henkilökohtaista ohjausta koko koulutuksen ajan.

Jos tarvitset tietokoneen, ota yhteys ajoissa vastuukouluttajaan Sari Juntuseen.

LISÄTIETOJA: Voit myös olla yhteydessä vastuukouluttajaan ja kysyä tarkempia tietoja: 044 9702685; sari.juntunen@rouhea.fi

HAKEUTUMINEN JA VALINTA: Täytä koulutushakemus työhallinnon internet-sivuilla (www.tyomarkkinatori.fi -> henkilöasiakkaat -> haussa oleva työvoimakoulutus). Mikäli täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, Sinun pitää vahvistaa hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä.

Täytä hakemus huolellisesti. Selvitä hakemuksen Omat perustelut-kohdassa erityisesti, miksi olet kiinnostunut tästä koulutuksesta.

Voit pyytää koulutukseen hakeutumisen kirjaamista työllistymissuunnitelmaasi Omassa asioinnissa. Koulutuksesta tulee olla sovittuna työllistymissuunnitelmassasi, jotta sinulla olisi oikeus mahdolliseen työttömyysetuuden korotusosaan.

Voit seurata sähköisestä asioinnista verkkopankkitunnuksillasi, sirullisella henkilökortilla (HST) tai mobiilivarmenteella valintaprosessin etenemistä (www.tyomarkkinatori.fi >henkilöasiakkaat >oma asiointi >työvoimakoulutus). Valintatiedot lähetetään myös kirjeellä.

Lisätietoja koulutukseen hakemisesta ja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista: Koulutusneuvonta p. 0295 020 702 ma-pe klo 9-16.15. Koulutusneuvontaa saa myös facebookissa http://www.facebook.com/koulutusneuvonta.

Koulutuksen järjestäjä

Rouhea Oy

Lisätiedot ja ilmoittautuminen koulutuksen järjestäjän sivulta

Tutustu ja ilmoittaudu