Erotu tarinallistamalla

25.8.202013:00 - 15:00 Tuotteistaminen Verkkokoulutus Ilm. viim. 25.8.2020
Yrittäjä, tarinallistaja ja kouluttaja Anne Kalliomäki on tarinalähtöisen palvelumuotoilun
edelläkävijä ja tarinallistamisen paras asiantuntija Suomessa. Hän perusti Tarinakoneen
vuonna 2008 ja on siitä lähtien auttanut erityisesti matkailuyrityksiä kehittämään
liiketoimintaansa kokonaisvaltaisen tarinallistamisen avulla. Anne mainitseekin pilke
silmäkulmassaan, että hänen asiakkaitaan ovat Joulupukin lisäksi myös Hullu Poro ja
Lumiukkomaailma. Ennen Tarinakoneen perustamista Anne työskenteli erilaisissa tehtävissä
televisio ja elokuvatuotannoissa, mm. Inno sisustusohjelman tuottajana.

Anne on kokenut kehittäjä ja strategisen liiketoimintamuotoilun ammattilainen, jonka
vahvuutena on punaisen langan löytäminen, kiteyttäminen ja kirkastaminen.
Koulutuspalautteissa Annea kehutaan inspiroivaksi ja osaavaksi, käytännönläheiseksi
asiantuntijaksi.

Ilmoittaudu koulutukseen tästä.

Jatkokoulutus: Yritysten sparrausklinikat 25.9 2h/yritys.
Sis. ennakko ja jälkityö asiakkaan tarinan osalta. max 3 yritystä/päivä.

Yrityksen oman ydintarinan kirkastaminen, toimii jatkona tähän koulutukseen. Sparrausklinikka sisältää myös yritykselle sparrauksen jälkeen tehtävän muistion yrityksen oman ydintarinan elementeistä ja tarinan käytöstä yrityksen toiminnassa.

Koulutuksen järjestäjä

Tunturi-Lapin Kehitys/Tarinakone

Lisätiedot ja ilmoittautuminen koulutuksen järjestäjän sivulta

Tutustu ja ilmoittaudu